torstai 17. kesäkuuta 2010

HAH HELLETTÄ




Tänään on tuntunut kesältä. Ja eilen. Rakastan aurinkoilua, ilmeisesti enemmän kuin pienokaisemme. Hänellä on sinni loppua ensimmäisen puolen tunnin jälkeen ennen kuin äiti oli edes päässyt makuun. Maaten mansikkatäkillä ja romaani nenän edessä. Välillä asentoa vaihtaen aurinkotuolissa. Olisikin koko kesä hellettä! Skandinaviassa siitä kai on turha edes haaveilla.

Tänään selvisi sitten kuukauden työhaastattelurumban lopputulos. Pääsin mieleiseeni paikkaan ja työt alkavat elokuun puolessa välissä. Pientä pohdintaa aiheuttaa tässä vielä se, että pitäisikö yrittää saada jotain osa-aikatyötä heinäkuuksi, kun kesätyttömme saapuu E:aa hoitamaan. Hetken täytyy harkita.

3 kommenttia:

  1. Voi kun E on kasvanut ison tytön näköiseksi. Joko typy kävelee? Ja herkut kengät :).

    VastaaPoista
  2. Mä kans kiinnitin eka huomion söpöihin kenkiin.

    Jos pystyt lomailemaan heinäkuun, niin miksi mennä töihin, nautit elostas!

    VastaaPoista
  3. Neiti on tosiaan oppinut kävelemään ja innoissaan laittaa töppöstä toisen eteen, toistaen samalla sanaa: kävlee, kävlee. Nämä söpöt kengät ovat hennesiltä ja täytyy kyllä lisätä, että käyttömukavuudeltaan eivät vastaa ulkonäköä!

    VastaaPoista