Joudun karvaasti nielemään pettymykseni. Kävelemään ihan oikeaan kauppaan ostamaan tytölle pöksyjä ja legginsejä. Kirpputoreja on koluttu veren maku suussa, eikä löydy! Tajusin, että tämän koon housut ovat varmaan polvista puhkikulutettuja. Ja alkaa 62-senttiset byysat jäädä neidille nilkoista vihdoin lyhyiksi. Meidän ihan kohta 1-vuotias tyttömme kasvaa ilmeisesti hänkin, vaikka ei millään käyrällä pysykään. [Kyllä siellä hyllyssä olisi tosiaan muutaman pinkit olleet, mutta jostain syystä olen allerginen porsaanpunaiselle. Ei iske.]
Muuten tässä viikko kallistuu jo onneksi loppupuolelle. Lauantaina on tarkoitus valmistella neidin 1-vuotisjuhlaa. Emme juhli suurieleisesti, mutta kai ensimmäistä vuotta kuuluu jotenkin juhlia. Itse inhoan kaikenmaailman kissanristiäisiä, enkä varsinkaan ole ihastunut menemään kekkereihin, ellei minulla ole lapseen erityistä suhdetta. Minusta lapsi juhlii synttäreitään ihan tosissaan vasta siinä iässä, kun hän on jo rakentanut jonkin asteisia ystävyyssuhteita ikäisiinsä! Vai miten teillä muilla? Tuleeko synttäreille koko suku ja vielä puolet naapureista? Ja lähdettekö itse innoissanne juhlistamaan kavereidenne lasten sen seitsemiä syntymäpäivä? Kertokaa, please.
Mulla ei kyl oo lasta, mut oon samaa mieltä. Kiva on perhepiirissä muistaa pikkuista synttärisankaria. Lastenkutsut ja muut suuremmat synttärit voivat odottaa myöhempiä vuosia kun sankari itsekin ymmärtää synttäreitten merkityksen. Katotaanpa vaan sit kun meillä on lapsi, mä järjestän koko paksulle suvulle kekkerit. :)
VastaaPoistaHauska aihe. Mun porukat sai kutsun niiden kummipojan 14-vuotissynttäreille, nauratti jotenkin. Onhan se toki hyvä syy juhlia ja käydä kylässä. Itse ajattelen, että kiva on juhlia, lapset ei ole itsestään selvyys. Kantapään kautta senkin olen oppinut. Niinpä juhlin I:n ja A:n synttäreitä, aina! Elämässä pitää käyttää hyväksi kaikki syyt juhlaan.
VastaaPoistaKuulin sellaisestakin, että yksivuotiaalle järjestettiin erikseen kaverisynttärit ja aikuistensynttärit; menee mielestäni överiksi.
Kummilapset ovat aivan erityisellä paikalla sydämeni vasemmassa laidassa! Heitä voi aina muistaa ja juhlia, syyttäkin. Ehkä minä en tosiaan ole kovin lapsirakasa tyyppi luonnostani. Äitiyden tunne ei valtaa minua joka lapsen kohdalla, vain harvojen ja valittujen ;-)
VastaaPoista