keskiviikko 20. tammikuuta 2010

KEHNO KESKIVIIKKO, LOISTAVA LOPPUVIIKKO?

Nukuttaa niin, että päätä huimaa ja mahassa velloo. Toisin kuin tytärtä. J rullasi neidin uneen, mutta parvekkeelta kuuluu rääkäisyjä. Jospa hän uinahtaisi tasaiseen liikenteen jytkeeseen. Iskulauseeni: "Toivossa on hyvä onni." sopii tähänkin päivään. Eilisiltainen kauppareissu jäi isännän harteille. Useimmiten teemme ruokaostokset koko perheen voimin, mutta eilen oli viisainta lähteä ilman itkuista tyttöä. Oli kuulemma edellisenä päivänä napannut kananmunan palasen lattialta. Sitälie itkeskeli, koska iltaa myöten tyttö rauhoittui. Kauppareissulta isäntä palasi kukkien ja laskiaspullien kera. Se piristi! Olin kokonaan unohtanut kihlapäivämme. Pullat odottavat tämän päivän kahvihetkeä ja minun parempaa oloa. Nyt en saisi edes pientä pullanpalasta nielaistua. Taidan tarvita piikkimattoa... Kohta herkutellaan ruotsalaisittain "sämpylöillä" ja höyryävän kuumalla maitokahvilla. Nam!

Sen verran reippaasti aloitin päivän, että kiillotin sen seitsemän paria eilen illalla kyllästettyjä nahkakenkiä. Toivotonta täällä Tukholman talvessa koettaa pitää kenkiä kunnossa. Suolainen loska saa kengät kuin kengät näyttämään ennätysajassa vanhoilta louskuilta. Ihkauudet saappaani suihkuttelin ja kiillottelin tietysti erityisellä rakkaudella. Saa nähdä milloin hennon pujottaa sääreni pitkiin ohuisiin nahkavarsiin ensi kertaa. Onhan niitä tuossa peilin ääressä toki jo testailtu, mutta neitsytmatka saa vielä odottaa siistempiä säitä, jotta ne ovat vielä ensi kaudella kutakuinkin käyttökelpoiset.Nämä ihanat Rules by Mary -saappaat sain harmaana <3

Autonratissa istuminen kuluttaa kenkiäni kaikkein eniten. Kun lattiamatto on sopivassa suolaisessa sohjolumessa, niin kenkien kantanahka kärsii armottomasti. Tois
sa syksynä Kööpenhaminasta hankkimani Bossin sähäkänmustat kaunottaret näyttävät jo jotensakin aikansa eläneiltä. Edes tämänpäiväinen kiillotusoperaatio ei saanut ihmeitä aikaan. Niitä en taida kiertoon kuitenkaan laittaa, sillä joitain asioita on järkevä pakata varastoon odottelemaan tulevia vuosia. Ajan patina saa näkyäkin.

Nyt on rentotustuokion aika piikk
imatolla. Odottelen parempaa olotilaa.


Piikit tekivät taas tehtävänsä. Huono olo häipyi.

2 kommenttia:

  1. Muilla mailla suolataan katuja ihan hirveellä määrällä. Mieheni tuli Puolasta farkun lahkeet valkoisina. Oli mummelit vähän ripsineet valkoista hiekkaa...

    VastaaPoista
  2. Ei niin kovin ympäristöystävällistä kaataa säkeittäin suolaa pohjaveteen?!?! Näin täällä. Pohjoisessa maassa, jossa lumi on kirosana.

    VastaaPoista