UUSI VUOSI, UUDET KUJEET

Isännän askartelema latvatähti pakattiin varastoon.

Vanha vuosi ja loma kotoisessa Suomessa jäivät taakse. Sukuloitiin ja kaveerattiin oikein olan takaa. Oli tosi mukavaa, vaikka tyttö olikin räkäinen ja kiukkuinen kuin ampiainen koko reissun ajan. Ensimmäinen oikea vapaa viikonloppu kotona pitkästa aikaa takana. Tuntui suorastaan luksukselta tiiviin opiskeluntäyteisen ja stressaavan vuoden jälkeen. Toiveissa on viettää laatuaikaa perheen kanssa, ja itsekseen. Jospa arkikin maistuu tänä vuonna paremmalta, kun jokainen päivä ei ole aikataulujen sovittelemista! Muuten vuodenvaihde sai aikaan ajatusmylläkän. Milloin on ajankohtaista aloittaa työnhaku? Mihin päiväkotiin haemme lapsellemme paikkaa?

Meidän oma pikku Känkkäränkkä.

Arkinen unelma tälle keväälle on, että (o)saisin nauttia lapsen kanssa kotona olemisesta. Tähän saakka äitiys on ollut kaikkea muuta kuin herkän pinkkiä ruusunkukkaa. Tässä talossa on itketty, kiristelty hampaita ja hartiat jumissa kuljettu kehää kiljuvan nyytin kanssa, pian yhdeksän pitkää kuukautta. Ja jos joku on erehtynyt toteamaan, että eikö se olekin ihmeen ihanaa ensimmäisen lapsen kanssa, on hän ollut lähellä saada nyrkistä nenään. Sen verran kovaa koulua tämä on ollut diagnosoimattoman allergisen koliikkilapsen kanssa. Lääkärit ovat antaneet tytölle diagnoosiksi päättäväisen tulisen luonteen. Sitä se tyttörukka itkee. P***anmarjat ja mansikat koko nykylääketieteelle. Seuraavaa lääkärireissua saa odottaa. Alkaisinko boikotoida pakollisia neuvolalääkäreitä? Saisinko sillä jotain aikaan?